***
Mitä mietit, Kayla? Julia kysyi. ”En tiedä”, Kayla vastasi poissaolevasti ja katseli ikkunasta ulos. Laitos oli pitänyt häntä vankinaan jo kohta kolme vuotta, eikä hänen tilassaan näyttänyt tapahtuvan muutosta.
Tiedäthän sinä, ettet
ole mikään kummajainen? Julia kysyi. Kayla nyökkäsi. ”Mutta, miksi he
pitävät minua täällä, jos minulla ei ole mikään vialla? Jos en olekaan
mielenvikainen, mitä minä täällä sitten teen?” Kayla sanoi Julialle tyhjässä
huoneessa.
He luulevat sinun
olevan järjiltäsi, mutta minä tiedän, ettet ole. Minä olen olemassa, sinä
kuulet minut, juttelet kanssani, joten en voi olla kuvitelmaa, Julia sanoi
varmana Kaylalle, joka nyökkäsi taas. ”Mutta, mikseivät he kuule sinua?”
Kuulehan Kayla. Näetkö
sinä minut nyt? Julia kysyi. Kayla pudisti päätään pienesti. Tiedätkö silti, miltä näytän? Kayla
nyökkäsi. Niin, sinähän olet nähnyt minut
unissasi. Mutta muuten, minulla ei ole ruumista – kehoa. Siksi muut eivät näe
minua.
”Mutta, onko sinun kaltaisiasi muitakin?” Kayla kysyi hiljaa.
En tiedä. Eihän meillä sieluilla - tai
mikä ikinä olenkaan – ole mitään vuosittaista kokoontumista. En voi tietää.
Mutta jos minäkin olen olemassa, miksei olisi muitakin.
Kayla nyökkäsi taas. Ovi kävi. Ei taas tuo mummeli, Julia sanoi. ”Ole hiljaa”, Kayla tiuskaisi
Julialle. Ilia katsoi Kaylaa oudoksuen. ”Anteeksi, en puhunut sinulle”, Kayla
pyysi anteeksi. ”Ai. Taasko Julia?” Ilia kysyi ystävällisesti. Kayla nyökkäsi.
”Hän tuntuu olevan paljon aktiivisempi, kuin viime
kuukausina. Mikähän lie hänessäkin”, Ilia tokaisi ei-kenellekään. Kayla hymyili
pienesti. ”Oletko käynyt terapiassa?” Ilia kysyi. ”Olen”, Kayla sanoi pienesti.
”Minusta vaan tuntuu, ettei se auta. Ei Julia lähde päästäni juttelemalla.”
”Ilia, kerro yksi juttu”, Kayla sanoi. Ilia katsahti häneen
hajanaisesti. ”Kerron, kunhan tiedän, mitä”, hän sanoi kääntäen katseensa taas
tuoneensa tarjottimeen. ”Miltä minä vaikutan sinusta? Siis että, olenko
mielestäsi hullu? Tai skitsofreeninen? Tai jotenkin mielenvikainen?” Kayla
kysyi.
”No, olethan sinä outo, niin kuin kaikki omalla tavallaan.
Mutta en minä sinua hulluna pidä”, Ilia vastasi. ”Kiitos, Ilia. Olet
rehellinen. Se merkitsee minulle paljon”, Kayla sanoi taas hiljaa. Ilia hymyili
vienosti. ”Tohtori odottaa sinua taas tuttuun aikaan”, hän sanoi viimeisenä ja
lähti huoneesta.
Kaylasta koko terapia oli pelkkää ajanhukkaa. Julia oli ja
pysyi hänen päässään. Hän ei tiennyt, oliko Julia aave, sielu vai jokin muu
henkiolento, mutta jotenkin hän kuuli hänen ajatuksensa ja pystyi juttelemaan
tämän kanssa. Julia tuntui asuvan hänen päänsä sisällä.
Kayla oli monta kertaa nähnyt Juliasta unta, mutta joka
unessa tämä oli näyttänyt erilaiselta. Viimeisimmässä unessa Julialla oli ollut
kirkkaanvaaleanpunainen iho, ja loistavanturkoosit hiukset. Hänellä oli ollut
yllään pinkki ja keltainen toppi, harmaa ruutuhame, mustat legginsit ja
maanruskeat sandaalit.
Eihän hän oikeasti edes tiennyt, miltä Julia oikeasti
näytti. Tiesikö Julia itsekään, miltä näytti? Miten vain, nyt hän oli hiljaa.
Hän oli luultavasti sopimuksen mukaisesti antanut Kaylalle aikaa ajatella
omilla ajatuksilla ainakin tunnin päivässä vaikka joskus hän tarvitsi vain
viisi minuuttia avatakseen suunsa uudestaan.
Et sinä ole erilainen.
Julian ääni kuului yhtäkkiä selvemmin, kuin aikoihin. ”Mitä sinä teit?” Kayla
kysyi Julialta. Miten niin? Olin hiljaa. ”Ei
kun, kuulut selvemmin.” No en
ihmettelekään, kun se mummeli ei ole täällä. En tajua, miten kestät häntä!
”Hänhän yrittää vain olla ystävällinen”, Kayla sanoi ja
vaipui hiljaisuuteen. Juliakin vaikeni. Mitä
luulet, Kayla, voisitko yrittää karata täältä joskus? Julia sanoi pitkän
hiljaisuuden jälkeen. ”En usko. Laitoksesta on tullut kuin toinen koti. Tai,
no, ensimmäinen koti”, Kayla sanoi hiljaa. Suru kuulsi hänen äänestään selvästi
Julian korviin.
Kayla, kerro minulle,
mitä sinä pelkäät lähtemisessä? Kayla tuhahti. Jos hän nyt kertoisi sen
Julialle, tämä piinaisi häntä jatkuvasti. ’Voita pelkosi’ oli yleisin aihe,
josta Julia hänelle saarnasi. ”No kun minä.. Tuntuu, kuin minulle ei olisi
muuta paikkaa, kuin laitos. Ja jos lähtisin, minne menisin? Enhän minä kuulu
mihinkään”, hän sanoi ahdistuneena ja käänsi itsensä ikkunasta poispäin.
”Julia, tiedän mitä ajattelet, enkä pidä siitä. Et saa taas
tehdä sitä, minkä teit kolme vuotta sitten. Et saa!” Kayla melkein huusi,
vaikka tiesi sen kuuluvan alakertaan hoitajien huoneeseen, josta kohta
kipittelisi muutama hoitaja pistämään jotain lääkettä taas hänen suoniinsa,
mutta eihän Julia niillä hiljennyt, ei. Rauhoitu,
ethän halua hoitajia tänne. Varsinkaan sitä mummelia. Et kuitenkaan voisi estää
sitä, vaikka niin tekisin. Mutta kuka tietää, mitä tapahtuu Julia-vallalle
kehossasi, kun saat sitä ainetta taas vereesi. Hyi. Viimeksi se tuntui
jäävedeltä verisuonissa. Et viitsisi enää huutaa, ethän?
”Äh, turpa kiinni”, Kayla tiuskaisi viimeisenä ja hiljeni
sitten kokonaan. Hetken kuluttua hän lähti huoneestaan alakertaan. Hän aikoi
todistaa Julialle olevansa kuka oli, eikä mikään kananpoika, joka jäisi
laitokseen. Aikoiko hän virua siellä lopun elämänsä? Ei todellakaan.
Lasinen ovi narisi, kun Kayla väänsi kahvaa eteenpäin. Oven
takaa paljastui aina niin kaunis näkymä, kun ulko-oven vierustalle oli
asennettu vasta muutama kuukausi sitten koko seinän täydeltä valoa tuovia
lasi-ikkunoita, jotka valaisivat koko huoneen luonnonvalolla.
”Hei Anya”, hän sanoi tekopirteällä äänellä silmiään
siristellen. ”Hei Kayla. Miten on mennyt tänään?” Anya kysyi iloisena. ”No
mitäs tässä. Entä sinulla?” Anya tyytyi vain myhäilemään omiaan ja soi Kaylalle
ystävällisen hymyn. Kayla hymyili Anyalle heti takaisin.
”Kuule, Anya. Tarvitsisin pientä palvelusta. Voisitko
tarkistaa tohtori Trayn työajat? Se olisi tärkeää”, Kayla sanoi tyynenä
Anyalle. ”No kaipa minä voin. Miksi?” Anya sanoi ja alkoi naputella
näppäimistön näppäimiä huimaan vauhtiin.
Kaylan mielessä käväisi paniikki. ”Ei kun, haluaisin vain
puhua jollekulle. Julia – ” parempaa hätävaletta hän ei keksinyt, hän sai
kuulla kunniansa vasta myöhemmin ” – alkoi uhkailla minua.” Anyan ilme oli
järkytyksen ja ihmetyksen sekamelska. ”Ahaa. Katsos, tohtori Tray on tänään
paikalla kuuteen. Sinullahan on muutama tunti vielä aikaa. Nyt hänellä
näyttäisi olevan potilas, mutta hän vapautuu puolen tunnin kuluttua. Ilmoitanko
hänelle tulostasi?” Anya suolsi.
”Ei se niin yksinkertaista ole. Minunhan pitäisi pakata,
eikä se tulisi kuuloonkaan, kun Ilia käy täällä parin tunnin välein”, Kayla
sanoi ja istuutui marmorilattialle. Laitoksen rakentamisessa ei oltu ainakaan
säästelty.
Sehän on maailman
yksinkertaisin asia. Et sinä tavaroitasi tarvitsisi, et todellakaan. Kaikki,
mitä tarvitset, on hieman Julian apua ja itsekunnioitusta ja reitti on selvä.
Tosin, sieluhan siinä vähän kuluu, jos pitää valehdella, mutta eipä se ainakaan
minua hetkauta, sinun sielusihan se on, eikä minun. Julia puhui tyynesti ja
selkeästi ensimmäisen kerran viikkokausiin.
Arvaa, mikä on mälsää.
Se, etten voi olla kännissä. Sinä voit, mutta minä en. Ihan tylsää! Tosin, voin
auttaa sinua tekemään viisaamman valinnan kun et itse siihen pysty, Julia
sanoi ja naurahti hieman. ”Äh, älä viitsi. Kyllä minä tiedän, että haluaisit
pitää enemmän hauskaa, kuin minä sallin, mutta kun en salli, niin et saa.”
Kayla sanoi varmana ja päätti keskustelun siihen.
Molemmat hiljenivät äkisti, kun oveen koputettiin. Tulija ei
odottanut kutsua sisään, vaan tuli huoneeseen varmoin ja kevein askelin.
”Kayla, nyt voit puhua minulle”, tulija sanoi ja katsoi
Kaylaa syvästi silmiin. Kayla kangistui. Tästä se lähti, jos hän halusi ikinä
päästä laitoksesta pois. Kayla nyökkäsi. Hän tunsi olonsa aina hieman
vaivautuneeksi tuon miehen lähettyvillä. Mikä se tunne oli, sitä Kayla ei
tiennyt. Eikä halunnut ottaa selvää.
He kävelivät hiljaisuuden vallitessa tohtori Trayn
huoneeseen, jossa molemmat istuivat tutuille paikoilleen. Trayn huoneen ruskeat
seinät toivat mukavan vaihtelun laitoksen valkoisiin ja kylmiin
sementtiseiniin, ja jotenkin Trayn huoneella oli jonkinlainen rauhoittava
vaikutus. ”Nyt voit puhua”, Tray sanoi lempeällä äänellään, joka rauhoitti aina
Kaylan. Hän nyökkäsi taas.
”No kun, minusta on alkanut tuntua, että ehkä en enää
tarvitse lääkkeitä tai terapiaa. Julia on ollut jo pitkään hiljaa. Siis, kun
sanon pitkään, tarkoitan useita viikkoja”, Kayla sävelsi. Hän tiesi kertoneen
Anyalle päinvastoin, mutta sama se, eihän hänen tarvinnut tietää, mitä hän oli
tohtorille syöttänyt. Molemmat olivat kuitenkin valheita siinä missä Julian
ihmismuotokin.
Tohtorin ilme oli yllättynyt. Yllättynyt. No, mitäs nyt? Julia tiedusteli. Kayla
ei vastannut. ”Selvä. Kuinkahan pian toivoisit sen tapahtuvan?” Hiljaisuus –
taas. ”Huomenna? Ensiviikolla? En minä vaan tiedä. Niin pian, kuin
mahdollista?” Kayla sanoi udellen. Voisiko se sittenkin olla mahdollista? Että
hän vapautuisi? Viimein? Tuskin. Ehkä. Mahdollisesti? Hän ei halunnut ajatella
tohtorin vastausta.
”Hyvä on. Kirjoitan sinulle reseptin lääkkeisiin, joita
sinun tulisi kotona ollessasi ottaa. Saat myös tulla joka perjantai tänne
terapiaan, jossa kyselen kuulumisia ja seuraan mahdollisia muutoksia tilassasi.
Sinulle järjestetään myös asunto kaupungista. Miltä kuulostaa?” Tohtorin
toteamus ei saattanut olla totta.
Oliko hän.. vapaa? Kayla ei uskaltanut ajatella sitä.
Pääsisikö hän – kotiin? ”Kiitos,
tohtori. Tehdään näin”, hän sanoi ihmetellen Trayn sanomaa. Totta se oli. Neropatti vauhdissa, Julian kommentti
kuului, mutta Kayla ei kiinnittänyt siihen huomiota.
Mitään muuta sanomatta hän poistui ja jätti Trayn istumaan
tuolilleen kirjoitellen muistiinpanojaan.
***
Ja taas, velvoitan kommentoimaan. Miltä vaikuttaa? Mielipiteitä ja rakentavaa kritiikkia otetaan innolla vastaan.
Hui, tuo Julia oli karmivan oloinen. Samalla kuitenkin Julian puheet olivat jotenkin hauksoja, ja hän on kiinnostava hahmo, erittäin.
VastaaPoistaTodella hyvä alku, maltan tuskin odottaa mihin tarina tästä kehittyy :) Hieno idea tosiaan, jäin miettimään että mikähän tuo Julia oikein on. Ehkä se selviää aikanaan, niin Kaylalle kuin lukijoillekin :) Ilmoittele kun teet jatkoa!
Mielenkiintoinen alku ja GreenPixyn kanssa olen samaa mieltä siitä, että tämä Julia hahmo on karmivan oloinen tapaus.
VastaaPoistaIdeana oikeastaan mielenkiintoinen ja mukavan erilainen. Kiinostaa vaan tietää, mikä hemmetti tämä Julia hahmo oikein on ja miksi hän kiusaa Kaylaa.
Ja jotenkin tuli fiilis tuosta tohtorista, että tällä olisi jotain muutakin kuin terapiat mielessä Kaylan suhteen.
Ja ehkä Juliallakin lie jotain suunnitelmia mielessään, kun vapauteen haluaa.
Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan tarinaa, että kuinka tämä etenee ja mitä solmuja ja hankaluuksia Julia vielä keksikään.
Ellet sitten kehitä sille lopulta omaa kehoa. :)
Greenpixy: Juliasta yritin tehdä tarkoituksellakin vähän ilkeän ja sarkastisen hauskan. :) Kiitos, jatkoa on tulossa, kunhan muita tarinoita saan kirjoiteltua eteenpäin. Ilmoittelen jatkosta, kiitos kommentista :)
VastaaPoistaYavannah: Julia nyt on vähän omaa maataan. Tohtorilla näyttäisi ainakin näillä näkymin olevan puhtaat jauhot pussissa, sen verran voin paljastaa ;) Tälle tarinalle riittää kyllä juonenkäänteitä, niitä kun on liiaksi näihin mun kaikkiin tarinoihin yhteensä :--D Kiitos kommentista :)
Tää vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ! 8D Oij kamala, en malta odottaa uusia tarinoita, tee pian ! Tykkään ihan kamalasti kuvaus- ja kirjoitustyylistäsi ^^ Julia on aika jännä tyyppi, ja mielenkiinnolla odotan, miten neitokainen selviää 'vapaudessa' :3
VastaaPoistaMielenkiintoinen aloitus. Osaat kirjoittaa ja lavastaa. Jäänpä vain odottelemaan, kuinka kaksikon käy maailmalla :)
VastaaPoistaFlameGirl: Kiitos, miehän ihan punastun :> Kiitos kommentista :)
VastaaPoistaAui: Kiitoksia taas :) Itsekin täytyy sitä juonta keksiä tähän, otetaan vähän aikaa, kun on mulla muitakin tarinoita vailla jatkoa. Kiitos kommentista :)
Anteeksi, että pääsin vasta näin myöhään tänne.
VastaaPoistaTurkasen kiireinen syksy!
Kuulostaapa mielenkiintoiselta tämä tarinalta...
Miten minusta tuntuu, ettei Kaylan olisi kannattanut valehdella Travisille Juliasta.
Tämä vielä varmasti onnistuu tekemään jotain tai houkuttelemaan Kaylan pahoille teille? Mikä Julia edes on ja mitä joskus vuosia sitten on tapahtunut?!
Jännityksellä jään odottelemaan jatkoa!
Mesinen: Jännitystä on ilmassa tämän tarinan osalta, Juliasta selviää uuden osan myötä uusia asioita, niin myös eräästä toisesta henkilöstä.. ;)
VastaaPoistaMutta liikaa paljastamatta kiitos kommentista :)