”No haista
sitten vittu!” Emmy huusi täyttä kurkkua. Vince pyörähti ympäri, nosti oikean
käden keskisormensa pystyyn ja sanaakaan sanomatta paukautti oven kiinni
perässään.
Emmy huohotti
vieläkin kovasta huutamisesta. Ei kulunut hetkeäkään, kun nainen löysi itsensä
lyyhistyneenä lattialle nyyhkyttäen kuin mikäkin Lumikki. Siinä hän itki
suruaan, sadatellen jokaiselle tietämälleen jumalalle epäonneaan, että juuri
kun hän oli ollut aikeissa suostua Vincen kosintaan, jonka tämä oli esittänyt
vasta muutama päivä sitten, oli hän odottanutkin ilmeisesti liian pitkään
vastaamistaan.
Ja löytänyt
Vincen toisen naisen sylistä.
Kohta Emmy
kuuli oven kahvaa räplättävän. Säikähtäen hän pinkaisi pystyyn ja pyyhki
kyyneleensä hihansyrjällään. Natalia ei saisi nähdä häntä itkuisena. ”Heei,
mitä täällä on tapahtunut?” Natalia huikkasi ovelta, ja rämisteli laukkunsa
kanssa sisälle, kun Emmy oli juuri ja juuri ehtinyt kylpyhuoneeseen korjaamaan
meikkiään paukauttaen oven kiinni kuin olisi vihainen.
”Eipä
kummempia”, hän huudahti vessasta äänellä, jolla ei tosin olisi vakuuttanut
edes kivenmurikkaa – itku kuulsi siitä läpi kuin pinkit rintaliivit valkoisen
paidan alta. Kylpyhuoneen oven toiselta puolelta kuuluikin pari terävää
koputusta ennätysajassa. ”Emmy? Kyllä minä tunnistan, ettei sinulla ole kaikki
kunnossa. Puhuisit minulle”, Natalia maanitteli parasta ystäväänsä myötätuntoisella
äänensävyllä.
Emmy päätti
kerrankin nöyrtyä ystävänsä edessä ja avasi hitaasti oven ripsivärit vieläkin
poskilla, suunpielet hillitysti alaspäin. Natalia tutkaili tovin Emmyn kasvoja
surullinen hymy omillaan ja veti tämän sitten myötätuntoiseen halaukseen. ”Älä
nyt sano, että tämä liittyy Vinceen”, hän aavisti. Emmyn nyökätessä kyynelten
virratessa, Natalia laski kätensä ruskeatukkaisen olkavarsille.
”Mitä se
kusipää nyt on tehnyt?” hän uteli pettyneen oloisena. Emmy katsoi viimein hänen
silmiinsä. ”Se petti minua… Jonkun epämääräisen huoran kanssa”, Emmy niiskutti.
Natalian sydämessä pisti myötätunto, eikä tämä voinut itselleen mitään, kun
työntyi itse jo toiseen halaukseen.
***
”Sam, on aika
mennä”, Kristy totesi apaattisella äänellä tarraten tyttärensä olkapäistä.
”Emme olisi voineet tehdä mitään hänen pelastamisekseen. Älä sure. Hän on nyt
paremmassa paikassa.” Samanthan ei kuitenkaan auttanut muu, kuin päästää
tunteensa ilmoille nestemäisessä muodossa. Ja pienen parahduksen kera.
”Sam, tulisit
nyt. Kyllä Marie pärjää”, Kristy yritti vielä. ”En!” Samantha kivahti äidilleen
luoden tähän vihamielisemmän katseen kuin oli tarkoitus. Ärtymys loimusi tämän
silmissä ja Kristy astui askelen taaksepäin.
”Selvä.
Kunhan muistat, ettei se ollut sinun syysi. Se oli syövän syy, ei sinun”,
Samanthan äiti lohdutti, painoi hellän suukon tyttärensä otsalle, silitti
hetken tämän selkää ja jätti tämän sitten yksin nuoremman tyttärensä haudalle.
Kun Samantha
oli varma, että oli yksin, hän polvistui maahan välittämättä, siitä miten
pilaisi mekkonsa multaan. Hän silmäili kiivaana hautakiveen kaiverrettua nimeä
ja tunsi polttavien kyyneleiden tulvan.
”Marie… Minä
rakastan sinua aina, muistathan sinä sen? Minä… Tulen katsomaan sinua aina kun
pystyn. Ja… Rukoilen sinun puolestasi aina. Niin. Niin minä teen. Olen sinusta
ylpeä. Selvisit elämästä kunnialla. Mutta niin nuorena…”, nainen kyynelehti
sanojensa lomasta. ”Marie… Minulla tulee niin hirveä ikävä sinua!” Samantha
kiljui hiljaa, antamatta äänelleen kunnon pontta huutamiseen. ”En ikinä unohda
sinua.”
Sanottavansa
sanottuaan Samantha nousi seisomaan, pyyhki vuodatettujen kyyneleiden
jäännökset. Loi vielä toistaiseksi viimeisen katseen siskonsa hautaan ja pisti
vastahakoisesti jalkaa toisensa eteen lähteäkseen kotiin. Nyt hän ei ollut
ollenkaan sillä tuulella, että haluaisi puhua siskostaan Mariesta yhtään
kenellekään.
***
”Sparby, mikä
on sen tämänpäiväisen leikkauspotilaan vointi?” kuului ääni Haileen oikealta
puolelta ja hän säpsähti pienesti. ”Ai, Max. Ööh, vakaa. Verenpaine vähän
koholla, mutta haavakuumeen huomioon ottaen kaikki on kohdallaan. Kotiutusta
voidaan ajatella, kun tikit on poistettu ja tulehdus parantunut”, nainen sanoi
tarkastellen ja tihrustaen tietokoneen ruutua, ja selaten papereita nenänsä
edessä.
”Sparby?”,
Maxwell kysyi uudestaan pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Max?” Hailee toisti
hölmönä, vitsiksi tarkoittaen. ”Hailee, olen tosissani”, Maxwell tuhahti kasvot
vakavina. Hailee vakavoitui myös. ”Anteeksi. Mitä olit sanomassa?” Hän pyörähti
tuolillaan niin, että kohtasi kollegansa kasvot suoraan.
Max piti taas
hienoisen tauon. ”Et lähtisi Atlantaan. Tarvitsemme sinua täällä. Tai ainakin…
minä tarvitsen”, mies puhui hiljaa, kasvot kuvastaen anelun lisäksi jotain
muutakin. Hailee meni hämilleen ja aukoi suutaan kuin sanoakseen jotain, mutta
mitään ei tullut ulos. Hän olisi tosiaankin halunnut sanoa jotain, muttei vaan
tiennyt mitä.
Kuin
salamaniskusta ovi kuitenkin avautui, ja sisään riensi hätääntyneen näköinen
hoitaja, jonka Hailee tunnisti Nancy Rechaniksi. ”Sparby, Bywater. Kolme
autokolarin uhria. Tarvitsemme teitä molempia”, hoitaja puuskutti ja katosi
huohottaen ovenpielestä.
Hailee ja Max
loivat vielä yhteisen pikaisen katseen, ja pinkaisivat molemmat juoksuun
pelastamaan taas ihmishenkiä.
***
”Alex,
toisitko minulle niitä vaippoja?” Clara pyysi varmaan kolmannen kerran sinä
päivänä. Alexandra katseli hetken ympärilleen, ja äkkäsi sitten vaippapaketin
sohvan juuresta. ”Olepa hyvä”, hän sanoi poissaolevasti, nakkasi paketin Claran
jalkojen juureen ja jatkoi Edwinin, vaativimman asiakkaansa kuuntelemista
puhelimestaan.
Heaven Claran
sylissä väänsi jo itkua, kun äitinsä yritti sujauttaa tytön vyötäisille
puhdasta vaippaa. ”Shh, ei hätää, kulta”, Clara lässytti kuopukselleen, mutta
Heaven päätti siitä huolimatta aloittaa jokapäiväisen huutokohtauksensa niiltä
sijoiltaan. Tyllerö rupesi takomaan äitinsä reisiä pikkuruisilla nyrkeillään ja
naama punaiseksi muuttuen päästi hirveimmän rääkäisyn, jonka Alexandra oli
eläissään niin pieneltä ihmiseltä kuullut.
Alexandra
pyöräytti silmiään ja sulki entisen huoneensa oven, istuutui vanhalle
sängylleen. ”Jatka toki, Edwin”, hän tokaisi asiakkaalleen hieman kärttyisänä.
Kun hänen vanhempansa olivat reilu viikko sitten kutsuneet koko perheen koolle
Claran ja Alexandran lapsuudenkotiin, ei Alex ollut muuta halunnutkaan koko
viikkona, kuin vain päästä pois. Velvollisuudentunnosta hän oli silti jäänyt ja
päättänyt kärsiä tuomionsa loppuun.
Kaikki ne
ylimääräiset kohtaukset Claran ja Dawsonin kahden lapsen kanssa olivat
kuluttaneet Alexin hermot siihen pisteeseen, että hän olisi iloisena lähtemässä
vaikka lobotomiaan, kunhan pääsisi siskonsa kauhukakaroiden lähettyviltä kauas
pois.
Eikä
tilannetta helpottanut yhtään se, miten Dawson – Claran aviomies, Nathenin ja
Heavenin isä – oli irvokkain mies, jonka Alex oli kuunaan tavannut. Ennen kuin
Alex oli huomannutkaan, Edwin oli puhua läpättänyt koko naisen
mietiskelytuokion ajan. ”Anteeksi, Edwin. Aloittaisitko alusta? En oikein…
kuunnellut”, Alex keskeytti anteeksi pyydellen.
Hyväntahtoisesti
tuhahtaen Edwin kuitenkin aloitti litaniansa uudestaan, mikä sai Alexin
suunpielet hienoisesti koholleen.
***
”Nat! Olen
saanut loistoidean!” Emmy kiljui ystävälleen illansuussa loikkien huoneestaan
television eteen. Natalia oli juuri saanut istuuduttua mukavasti sohvalle,
teeveestä oli alkamassa tämän lempielokuva The
Notebook. ”No kerro”, hän puuskahti turhautuneena, mutta silti tahtoi
kuulla ystävänsä idean.
”Miltä
kuulostaisi, jos lähdettäisiin tyttöporukalla lomalle? Jonnekin, missä on sekä
kaupungin sykettä ja ihania ja rauhallisia hiekkarantoja? Niin kuin vaikka
Ranskan Riviera?” Emmy höyrysi innostuneena taivaanrantoja jo maalaillen.
Yllätyksekseen Natalia sai huomata idean kuulostavan ihan siedettävältä. Hän
kohautti olkiaan.
”No eihän tuo
pahalta kuulosta. Tyttöporukalla taidat tarkoittaa meitä, Haileeta, Alexia ja
Samia?” hän haki tarkennusta. Emmy nyökkäsi leveä hymy huulillaan, hampaat sen
takaa pilkistäen. ”Joo. Minusta tuntuu, että saisin palkan ennakkoon, Tim
taitaa tykätä minusta sillä silmällä”, hän virnuili ja suunnitteli jo täyttä
päätä.
”No pannaan
harkintaan. Kyselepä muilta asiasta”, Natalia kuittasi toppuutellen ja painoi
kaukosäätimestä taas äänet päälle. Eipä hän ehtinyt kauaa elokuvaa katsella,
kun naisen oma puhelin pirahti soimaan. ”No kuka vittu –”
Elliott, Natalia kirosi mielessään. ”Hei
kulta”, nainen lirkutti vastatessaan. ”Hei
herkkupeppu”, kuului Elliottin ääni. Typerä hymy kohosi väkisinkin Natalian
huulille. Emmy ilmeili blondille matkien liioitellusti hänen ilmeitään, mikä
sai Natalian tuhahtamaan huvituksesta.
”Mitäs
soitit?” hän kysyi vähän iloisemmalla äänellä. Emmy älysi lampsia keittiöön
häntä häiritsemästä. ”Ajattelin, että jos
tulisin sinne teille ja…”, Elliott ehdotteli, mutta Natalian hymy hyytyi.
”Kuule, muuten kävisi, mutta Emmy on kotona. Niin kuin joka perjantai, ettäs
tiesit”, nainen huokaisi ja kiristi hymyään oikealle.
”Enkö voisi
tulla teille?” hän ehdotti sen sijaan pilke palanneena silmäkulmaansa. ”Nääh, et sinä tänne halua tulla. Fredrick ja
Paul vetivät kunnon kaatokännin, eikä tänne ole tulemista kuin
paikallispoliisilla”, mies sanoi pettyneellä äänellä, naurahtaen silti
loppuun.
Vaaleaverikkö
hihitti hetken. ”Ai jaa. No, katsotaan huomenna uusiksi, joohan?” Natalia
ehdotti. ”Sovittu”, Elliott sanoi
selvästikin hymy huulillaan.
***
Puhelin soi
jo neljänteen otteeseen, mutta Sam ei vain halunnut vastata. Kaikki tuntui niin
tyhjältä. Millään ei ollut enää mitään väliä nyt, kun Marie oli poissa. Niin
eloisa ja elämäniloinen ihminen oli nyt revitty Samanthan elämästä
lopullisesti. Nainen makasi jo toista tuntia sängyllään miettien elämän
tarkoitusta, hiuskiehkuroitaan sormien välissä pyöritellen.
Kohta sointi
loppui, mutta hetken kuluttua puhelin värisi. Samanthan oli pakko katsoa
viesti. Se oli ainoa hänen paheistaan, puhelinriippuvuus. Soita minulle! luki viestissä, ja totta kai se oli Emmyltä. Sam
huokaisi silmiään muljauttaen.
Samantha
laski kännykkänsä vatsalleen ja mietti hetken. Jaksaisiko hän soittaa? Entä jos
Emmyllä olisi huonoja uutisia? Tai jotain vielä pahempaa? Enempää ei Sam
ehtinyt miettiä, kun puhelin pirahti uudelleen soimaan.
Nainen
säikähti niin, että hädissään painoi jo vastausluurista ja pinkaisi pystyyn.
Kohta puhelimesta kuului vaimea ääni. Voi
paska, minun on pakko vastata…, Sam manasi ja painoi sitten kännykän
korvalleen. ”No mitä?” hän puuskahti taas tarkoitettua töykeämmin.
”Et vittu usko! Sain täydellisen idean! Sinä,
minä, Hailee, Alex ja Nat lomalle Saint Raphaëliin? Miltä kuulostaa?” Emmy
vouhotti innoissaan. Sam huokaisi taas.
”Milloin
ajattelit?” Kului hetki hiljaisuutta. ”Ensi
viikolla.”
Samantha ei
ehtinyt harkita kuin sydämenlyönnin ajan, kunnes impulsiivinen ääni hänen
sisässään jo vastasi hänen puolestaan. ”Mukana ollaan”, hän kuuli oman äänensä.
”Iik! Tämä on paras idea, johon olet
ryhtynyt, Sam, minä lupaan!”, Emmy kiljui ja sulki puhelun. Sam jätti
puhelimen roikkumaan käteensä ja toljotti silmät laajenneina eteenpäin. Mihin
soppaan hän nyt oli lusikkansa upottanut?
”Mihin
hittoon minä taas lupauduin…?” Sam jäi pohtimaan. No, kaipa minä sillä lomalla vähän tuuletun. Joo. Aion unohtaa kaiken
surullisen. Mutta ennen sitä teen surutyön loppuun, hän suunnitteli
mielessään. Eipä aikaakaan, kun hän nukahti jo sängylleen ja rauhallinen ja
tasainen hengityksen rohina kaikui huoneessa.
***
Clara koputti
Alexandran oveen etusormen rystysellään. Kello löi jo yhdeksän illalla, joten
Alex oletti perheen pienimpien olevan jo unten mailla. ”Alex?” kuului ovelta.
”Juu”, Alex raakkui.
Clara astahti
oven takaa näkyville ja painoi uksen selällään kiinni. ”Kuule. Minä ja Daws
vähän mietittiin, että olisi ehkä helpompaa meille olla täällä, jos tämä sinun
huoneesi olisi lasten makuuhuone. Sopisiko?” Clara ehdotti hampaitaan
kiristellen, tietäen että pyysi pikkusiskoltaan töykeää palvelusta.
Alex
huokaisi. Hän tarkkaili minuutin ajan Claran olemusta antaen tämän kärsiä
tietämättömyydessä. ”No… Kaipa se käy. En muutenkaan jaksa niitä penskojasi”,
Alex töksäytti melkein kuin kostoksi yhtä töykeällä äänellä ja aloitti jo
pakkaamaan.
”Anteeksi mitä!?” Clara tyrmistyi. Puna hänen korviltaan oli siirtynyt poskille ja nenänpäähän. Alex kääntyi tuohtuneeseen siskoonsa päin. ”Kunhan sanoin totuuden. Kyllähän sinun pitäisi tietää, etten ole ikinä ollut minään kakarafani”, hän tokaisi kasvot välinpitämättömän maskin peitossa ja jatkoi pakkaamistaan.
Clara
teputteli hetken raivostuneena paikallaan, kunnes tajusi saaneensa tahtonsa
läpi. ”Kiitos, sisko”, hän sanoi mahdollisimman muodollisesti ja väkinäistesti
hymyillen peittäen selvän ärtymyksensä ja sulki oven hiukkasen turhan kovaa
kiinni. Alex kääntyi kannollaan vielä katsomaan oven suuntaan. Hän loi sitten
katseensa kattoon kuin imien siitä itsehillintää. Että hän vihasi joskus
siskoaan!
***
Ovikellon
räppänä yritti soittaa tuttua melodiaa, mutta onnistuikin saamaan aikaan vain
pienen pihahduksen. ”Emmy! Joku on ovella!” Natalia huikkasi sohvalta, kutsuen
ystävänsä avaamaan – hän ei itse halunnut millään jäädä paitsi parhaasta
elokuvan kohtauksesta.
”Mene sinä!”
kuului kylpyhuoneesta Emmyn ääni. Nat loi tuohtuneen katseen kylpyhuoneen
oveen, painoi kaukosäätimestä mute-näppäintä
ja laahusti avaamaan. Jos se nyt on joku jehova
niin minä kyllä…
”Alex!” Nat
kirahti avatessaan oven. Sen takaa paljastui Alexandra muutama matkalaukku ja
hieman nolo olemus mukanaan. ”Mitäs hittoa sinä täällä teet tähän aikaan? Ja…
miksi sinulla on matkalaukut mukana?” blondi ihmetteli. Alex kohautti olkiaan
ja nosti ylähuultaan.
”Nojaa, en
jaksanut enää niitä Claran ipanoita. Voinko punkata täällä muutaman yön? En
kehtaa kotiinkaan mennä kun sinne on muutama kymmentä kilometriä ja Vespani jäi
tässä rytäkässä vanhempieni autotalliin”, punatukkainen kysyi anteeksipyyntö
äänessään kuultaen.
Natalia oli
huomaamattaan nostanut kätensä suunsa eteen. ”Joo, tule vain. Täällä on vähän
sotkuista – syytä Emmyä – mutta kyllä sinä tänne mahdut nukkumaan. Sohvalle
ainakin, jos et muualle”, Nat selvitti ja tarttui jo toiseen Alexin
matkalaukkuun. Alexandra astui Natalian ohi sisälle asuntoon ja raahasi isompaa
laukkuaan edellään tutkaillen asuntoa – hän oli nähnyt sen viimeksi puolisen
vuotta sitten.
”Kiitos”,
Alex sanoi ja soi kiitollisen hymyn ystävälleen. ”Eihän tuo mitään”, blondi
kuittasi asian.
”Kuulinko
Alexin äänen?” Emmy kurkkasi kylpyhuoneen ovenraosta. ”Kuulin minä näköjään.
Miksi sinä tänne tähän aikaan tulet?” brunette uteli ja astui kokonaan
olohuoneen ilmatilaan. Puoliksi käytetty vanutukko törrötti naisen kädestä.
Alex kohautti olkiaan. ”Sain potkut perhekokouksesta”, hän totesi rauhallisesti
hymy huulillaan selittämättä sen enempää.
”Aha. Okei.
Selvä”, Emmy kakoi ja palasi kylpyhuoneeseen.
***
Hailee oli
juuri saanut ovensa paukautettua kiinni. Yömarketin pussit pyörivät ympäri naisen
valkeiksi rytistyneissä sormissa, kun tämä laski kassit lattialle. ”Hei, Luna”,
nainen tervehti kissaansa rapsuttamalla sitä korvan takaa. Kissa vain purnasi
ja painoi itsensä omistajansa jalkaa vasten.
Saatuaan
ostoksensa jääkaappiin Hailee vilkaisi kelloa. Iltavuoro oli venynyt
autokolarin johdosta muutaman tunnin ylitöiksi, kun yhtä potilaista oli pitänyt
elvyttää kolmesti ja sitten vielä tarkkailla mahdollisia hermostovaurioita, ja
kotiin hän oli päässyt vasta puolen tunnin raportinteon jälkeen. Kello näytti
puoli kolmea aamuyöstä.
Hailee
huokaisi syvään ja tarkasti kotipuhelimensa viestit painaen puhelimen namikkaa
ja lysähtäen sohvalle sen viereen. Kuului piippaus ja sitten ääni: Sinulle on kaksi uutta viestiä. Toinen
piippaus. Ja sitten Hailee kuuli tutun, matalan äänen puhelinvastaajastaan. ”Sparby, kuule. Tiedän, että tämä tulee vähän
kuin puun takaa, mutta en vain voinut pitää tätä sisälläni enää kauempaa. Minä…
Rakastan sinua. Ja minä, öö… odotan sinua niin kauan kuin on tarvis. Jos siis
tunnet samoin. Odotan soittoasi…”, Max puhui. Hailee ei kyennyt kuin
tuijottamaan vastaajaansa kyynelet kihotessa silmiinsä. Loput Maxin puheesta
meni häneltä sivu suun.
Kuului kolmas
piippaus. ”Hailee! Moro, Emmy tässä, moi.
Kuule, suunniteltiin tyttöjen kanssa matkaa Saint Raphaëliin. Miltä
kuulostaisi?”, Emmyn ääni kuului yhtä pirteänä kuin aina. Olkoonkin, että
viesti oli tullut keskiyön jälkeen. Vaaleaverikkö tuhahti hieman huvittuneena.
Hailee tiesi,
ettei Emmy mennyt nukkumaan ennen neljää kuin pakotettuna, joten hän nosti
luurin, nousi ylös ja näppäili Emmyn kännykkänumeron. Kohta nainen vastasikin.
”Joko kuulit viestini?”
”Joo… Kaipa
tuo käy, eihän minulla muutakaan tekemistä ole. Milloin me lähdetään?” Hailee
uteli, vaikka tiesikin kuulostavansa väsyneeltä ja ei-niin-innostuneelta
ajatuksesta. Emmy piti pienen tauon. ”Öö,
sanoin muille että ensi viikolla, käyhän se?” ”Joo, sopii hienosti”, Hailee
totesi ja sulki luurin.
Ehkä hän
saisi ajatuksensa selvitettyä loman aikana.
***
”Miten niin et ole lähdössä?” Haileen
ääni huusi puhelimen toisessa päässä ja kaikui Samanthan korvissa. ”No, minusta
tuntuu, että jään sittenkin vielä suremaan Marieta. En siellä lomalla varmaan
muuta ajattelisikaan, kuin sitä ja syöpää. Ette te minusta saisi kovinkaan eloisaa
seuraa”, Sam perusteli huokaisten puhelimeen.
”Kuulepa. Marien kohtalo on vain yksi monista. Kyllä ymmärrän, että hän oli siskosi, mutta luulenpahan että Marie tahtoisi sinun jatkavan elämääsi ihan normaaliin tapaan. Marie tahtoisi sinun olevan onnellinen, Sam”, Hailee takoi järkeä Samin päähän. ”Eikö niin?”
”No mutta –”
”Eikä mitään muttia. Minä raahaan sinut
vaikka kuplamuovissa sinne Saint Raphaëliin, jos on pakko. Nyt ala pakkaamaan,
me lähdemme jo huomenaamulla”, Hailee hoputti. ”Etkä sinä muutenkaan reissua voisi enää peruuttaa. Tai voisit muttet
saisi enää rahojasi takaisin. No joka tapauksessa, nähdään huomenna
lentokentällä kello 7.30. Yritä saada nukuttua, joohan?” ”Joo. No, minä
yritän”, Sam myöntyi väsyneesti ja hieraisi kasvojaan.
”Hyvä, hyvä”, Hailee sanoi ja sulki
puhelun. Samantha jäi vielä hetkeksi
tuijottamaan luuria.
”No, kaipa
minun on nyt sitten pakko lähteä”, hän totesi itsekseen.
***
Hailee veti
henkeä vielä viimeisen kerran ja yritti rauhoitella itseään. Sitten vaaleaverikkö
painoi vielä viimeisen numeron ja antoi puhelimen tuutata. ”Maxwell”, kuului puhelimesta.
Hailee meni
paniikkiin. ”Onko siellä joku?”, Max
kysyi hämillään. ”On, on. Anteeksi. Niin. Hei, Max”, Hailee henkäisi
puhelimeen. Hän kuuli Maxin nielaisevan. ”Hei,
Sparby.”
”Niin, hmm.
Tahdoin vain kysyä sinulta, että… No, olen lähdössä pois vähäksi aikaa – ei, en
Atlantaan –, ja ajattelin, että kun sinä olet ainoa, jonka tunnen niin hyvin,
niin ajattelin, että josko haluaisit ottaa Lunan hoidettavaksesi muutamaksi
viikoksi?” Hailee lätisi aivan liian nopeasti. ”Hidasta toki. En saanut mitään selvää”, Max toppuutteli ja päästi
naurahdusta muistuttavan vinkaisun, mikä sai Haileen rentoutumaan aavistuksen
verran.
Miten
ihmeessä Maxin kanssa juttelemisesta olikin tullut näin kiusallista? Viikko
sitten he olisivat voineet keskustella ihan normaalisti, ilman minkäänlaisia
mietintöjä aiheesta ”Kuinka nololta
kuulostan?” tai ”Uskallanko sanoa
tämän?”.
Hailee veti
syvään henkeä. ”Ajattelin kysyä, että tahtoisitko ottaa Lunan hoitoosi
muutamaksi viikoksi”, hän ehdotti. Max tuntui pohtivan esitystä hetken. ”Selvä. Minulla ei täällä tosin ole mitään
kissantarvikkeita, joten taidat tuoda ne mukanasi? Milloin tuot kissan, vai
haenko minä sen?”, Max tiedusteli. Hailee loi hermostuneita katseita
lattialistoihinsa ja eteensä ilmestyneeseen kissaansa.
”Öö,
ajattelin että josko kävisi jo tänään? Olen nimittäin lähdössä jo huomenna”,
Hailee kysyi ja pureskeli huultaan. ”Selvä,
käyhän tuo. Tule kun tahdot”, Max sanoi ja Hailee sulki luurin.
Huh, nyt se on tehty. Voi kiitos
luojalle, minä tein sen,
nainen ajatteli helpottuneena. Jostain syystä hänestä oli nyt kiusallista puhua
Maxwellille. Ehkä se johtui siitä, että tämä kuitenkin tunnustanut Haileelle
rakastavansa tätä. Ehkä.
Eikä Hailee
ollut vastannut miehelle mitään. No, nainen tosissaan toivoi, että saisi
selvitettyä ajatuksensa lomalla. Eihän tästä muuten tulisi yhtään mitään.
Kiroten toivotonta, tilannetajutonta ja sanalla sanoen melkeinpä tökeröä käytöstään
Hailee rymysi makuuhuoneeseensa ja yritti pakata vielä viimeisetkin tarvittavat
tavarat mukaansa.
***
Nonniin, se oli sitten siinä! Kuvissa
Seuraavaksi tosiaan luvassa Stormeja 27. osan merkeissä ja sen jälkeen jatkosta ei olekaan tietoa. Mennään, miten intuitio ja inspiraatio käskee (:
Hyviä jouluja kaikille!
Mielenkiintoisen oloinen tarina! Naisten taustat ja nykytilanteet ovat todella erilaisia ja naiset keskenään ovat myös hyvin erilaisia, lomasta tulee varmasti räiskyvä :D Kyllä kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu. Sam-parka, kunpa se saisi pidettyä hauskaa vaikka on kokenut hirveän menetyksen ): Ja toivottavasti Hailee saa selviteltyä ajatuksensa. Max ei ole yhtään hullumman näköinen mies, ja vielä lääkäri... (; vaikka onhan nainen itsekin, että ei sillä.
VastaaPoistaAlex on ihanan suorasukainen persoona :D
Uu, Stormeja seuraavaksi, kivaa! Hyvää joulua myös sinulle!
Hei, ihanaa että sain prologilla herätettyä mielenkiinnon! Ja sen voin muuten luvata, että reissusta on tosiaan tulossa kaikkea muuta kuin rauhallinen rantaloma :D Sam vähän säälittää muakin, mutta kyllä se tarinan mittaan osaa hellittää surusta, häiriötekijöitä nimittäin riittää ;)
PoistaMax oli aika yllätys mullekin, nimittäin kesken kuvaamisen hoksasin, että ei hitto tää onkin aika uros :'D
Ja Alex :D Se nyt on vähä semmonen :>
Kiitän kommentista (ja jouluntoivotuksista!) (:
Uu, lomatarina, ihanaa! Lomasta tulee varmasti mielenkiintoinen, kun mukana on noin virkistävän erilaisia persoonia. Kaikilla naisilla näyttää olevan tarvetta vähän selvitellä ajatuksiaan ja sellaista. Maltan tuskin odottaa ekaa osaa! :) Kaikki henkilöt olivat muuten todella kivan näköisiä! :>
VastaaPoistaMie alan tulla pikkuhiljaa siihen tulokseen, että jostain syystä lomatarinoilla on vaan se oma viehätyksensä, en sitten tiiä mikä se on. Ehkä niiden (kesä?)heilojen toivossa sitten on hyvä elää :D
PoistaNää henkilöt on kyllä kaikki vähän omansalaisia pulliaisia, eikä yhteentörmäyksiltä vältytä. Ajatusten selvittelyjä on tosiaan luvassa itse kullekin (:
Musta on niiin mukava kuulla, että henkilöt on kivan näköisiä! Mie nimittäin värkkäsin näiden kanssa enemmän aikaa kuin laki sallii :D
Että kiitos kaunis sekä kommentista että kehuista! Yritän viimeistään hiihtolomalle värkätä ensimmäisen kunnon osan (:
Aijai, lomatarina kuulostaa mahtavan jännältä! Palmujen alla huikeita drinkkejä ja rannalla makaavia rantaleijonia ruskettuneissa nahoissaan! Iik, tuskin maltan odottaa :D
VastaaPoistaJännittävästä en ole varma, mutta jännä siitä ainakin tulee :D (koska mun mielestä noilla sanoilla on major difference)
PoistaPalmuista en oo varma, mutta kaksi kolmesta tosta litaniasta on NIIN totta tän tarinan suhteen :D Rantaleijonia ja drinksuja siis luvassa! ;D
Kiitoksia kommentista (:
Kii kii kii niin hyvä prologi *kipittää ympäri pienen kämppänsä lattiaa*. Alussa mentiin sen kummempia siekailematta suoraan tapahtumiin ja olin heti koukussa.
VastaaPoistaKaikilla näyttää tosiaan olevan vähän omia setvittäviään. Hyvä että Emmy jaksoi Vincestä huolimatta - tai ehkä juuri miehen tempun takia? - keksiä tekemistä koko porukalle. Ehkä Natalia sai piristettyä naista sen verran tai sitten Emmy on luonnostaan positiivisilla kierroksilla käyvä. Ihana yksityiskohta muuten, kun mainitsit Natalian lempielokuvan. Tuntuu jotekin että Natilla olisi myös ainakin yksi sarkastinen luu ruumiissaan ;D
Haileenkin on mielenkiintoinen hahmo, tuntuu jotekin siltä kuin tämän tunteet Maxwellia kohtaan olisivat ehtineet jo hieman viiletä niin, ettei nainen enää ole niin varma niistä. Niin, ja peukkuja Haileen kissalle!
Samanthallekin saattaa tehdä toisaan hyvää että ystävät hankkivat naisen matkaansa. Paikan päällä kai sekin nähdään.
Alexandraa ei näytä juurikaan haittaavan perhekokouksesta ulosheitetyksi joutuminen, vaikka ymmärtäneehän tuon jos sisarenlapsia tuntuu olevan joka paikassa rääkymässä. Virnuilin pakostakin tuolle "iloisena lähtemässä vaikka lobotomiaan" - olen pariinkin kertaan ollut vahtimassa puolet pienempiä serkkuja jotka joko yrittävät saada meikää kahteen eri suuntaan tai käyvät toisiinsa käsiksi :D
Muutenkin ihanan eloisaa tekstiä <3 Jatkoa odotan mielenkiinnolla ;)
Voi, että mie täällä virnuilen hymy korvissa :D Musta on vaan niin ihana kuulla, että lukija(t) tykkää! Piristää heti päivää :3
PoistaEn oo ite asiaa sen paremmin analysoinut, mutta kyllä musta tuntuu, että Emmy nimenomaan Vincen tempun takia pisti suunnitellen lomamatkaa. Tai ainakin mulla olis tällanen visio tästä jutusta :D Emmy nyt onkin luonnostaan, no.. innostuu herkästi uusista asioista ja ideoista ;D
Natalia on mun mielikuvien mukaan melko topakka nainen, ja osaa pistää stoppia Emmyn kierroksille - sarkasmiakin löytyy ;D
Ja nyt mulla tulee sellanen tunne, etten analysoi tosiaan näitä mun tuotoksia tarpeeksi tarkkaan, kun saan lukijoilta vinkkeleitä miksi hahmot toimii miten toimii :''D no mutta! Juu, kyllähän ne Haileen tunteet ovat ainakin aavistuksen viilenneet siihen malliin että hän on nyt vähän entten tentten. Lunaa ei tässä tarinassa niin hirmuisesti nähdä, mutta yritän pitää katin esillä niin paljon kuin mahdollista! (:
Sam ja Alex tuntuvat ainakin mun näkökulmasta tarvitsevan molemmat vähän tuuletusta harmaasta (ja mustasta?) arjesta. Alexin suhteet perheeseensä on vähän etäiset, varsinkin siskoon tämän aviomiehen myötä. Me likes to know, että saan hymynkin huulille näillä tekeleillä! Viihdettä kerrakseen(?) :D
Nöyrä kiitos ja kumarrus sekä ihanista kehuista että päivää piristävästä kommentista :3